Lapsena kävimme täällä retkellä uimassa ja kalassa. Samoilimme tiettömien taipaleiden päähän hienohiekkaisille ja matalille rantahietikoille. Lakkoja keräsimme ojittamattomilta soilta. Olinpa yhtenä kesänä risusavotassakin  Metsähallituksella silloisen Kuikan kämpän  läheisyydessä.

Koskaan en unohda, kun ensi kerran saavuin kirkkaana kesäaamuna Leveelahden  ja Kettukorven tienoille. Aamuaurinko paistoi ja järvi siinsi usvaisen sinisenä.  Kun neljännesvuosisata myöhemmin kävin paikalla, taimikko oli kasvaessaan peittänyt näkymän järvelle. Paikalla ollut pienlentokenttäkin oli hävinnyt ja  ympärillä kasvoi parin kymmenen metrinen   hyvinvoiva mäntymetsä.

Aika kuluu, maisema muuttuu ja minä vanhenen. Mutta muistot elävät. Toivottavasti Laakajärven hiekkarannat säilyvät mahdollisimman vähän rakennettuina seuraaville sukupolville, jotta kaikki voisivat niitä ihailla !